suomeksi
in english
auf deutch

Hotelli Käenpesä

Hotelli Käenpesä sijaitsee Ylivieskassa. Sen ensimmäinen osa rakennettiin vuonna 1979, jolloin siihen valmistui 39 huonetta sekä ravintola- ja saunatilat. Vuonna 1984 hotellia laajennettiin 41 huoneella ja koulutustilalla. Myöhemmin osa huoneisto on muutettu Pub Kukkuu-Baariksi ja kabinetin tiloiksi.

Nykyisin hotellissa on 72 huonetta, joissa on yhteensä 150 vuodepaikkaa. Salissa, pubissa, kabineteissa ja saunatiloissa on yhteensä lähes 400 anniskelupaikkaa. Tilaa kiinteistössä on yhteensä 2.922 neliöä.

Käenpesän omisti aluksi Ins-Motelli, jolta Keskipohjan Säästöpankki osti kiinteistön vuoden 1990 lopulla. Säästöpankin loppumisen myötä kiinteistö siirtyi Arsenalille/Kapiteelille. Vuonna 2000 Hans ja Maija Kauppila ostivat kiinteistön. 1.6.2007 Käenpesän kiinteistö siirtyi Esa Vallille.

Hotellitoiminnan pyörittämisen Käenpesässä aloitti Ylivieskan Osuuskauppa vuonna 1979. Vuonna 1984 uudeksi toimijaksi tuli SOKn tytäryhtiö Sokotel. Hans ja Maija Kauppilan omistama yhtiö on pyörittänyt toimintaa 1.9.1990 lähtien. 1.9.2007 liiketoiminta siirtyi Antti Rantalalle sekä Esa Vallille ja 1.1.2018 yksin Esa Vallille, joka omistaa myös Hotelli Rantakallan Kalajoella, Hotelli Pohjankievarin Kempeleessä ja Hotelli Kajaanin.

Soita ja varaa huone!

(08) 423 611


Kalajoki24.fi - Loma-asunnot helposti
Hotelli Rantakalla
Oulun Matkatoimisto
Kuntokeskus Puntti